Lukunoja-Konserni

Lukunoja-Konserni on kansainvälinen viihde- ja rahoitus­alan suur­yritys, jonka toiminnan paino­piste­alueena on ihmis­kunnan laadun­valvonta. Tytär­yrityksistämme tunnetuin lienee Kustantamo Luku­noja, joka on keskittynyt kehittämään etenkin suomen­kielistä kirjallisuutta.

Konsernimme toiminta-ajatuksena on edistyksellisyys ja luonnon­suojelu­pyrkimykset liike-elämän palveluksessa. Luku­nojan pää­konttori sijaitsee Veuxargentissa Sveitsissä, mutta koska konsernimme koti­paikaksi on rekisteröity Kansain­välinen avaruus­asema ISS, meidän ei tarvitse maksaa veroja mihinkään valtioon. Taistelemme siis ilmaston­muutosta vastaan kahdella rintamalla: pyrimme minimoimaan verotus­jalan­jälkemme, ja sijoitamme toimintojamme mahdollisuuksien mukaan ilma­kehän ulko­puolelle.

Pysyttelemme kansainvälisen luototusalan kärjessä ja laajennamme toimintaamme ennakkoluulottomasti uusiin suuntiin. Pyrimme perustamaan seteli- ja vekselipainot Kuuhun ja Marsiin heti kun sinne vakiintuu pysyvää asutusta. Palvelu­valikoimaamme kuuluvat myös timanttien ynnä jalo­metallien varastointi ja kierrätys sekä elokuva­teatteri­ketju­toiminta.

Jos hallitset pienempää taivaankappaletta, pyydä meiltä tarjous! Keskustelemme mielellämme kaikkien tähdellisten käteis- ja viihde­palveluiden järjestämisestä hallinto­alueellesi. Saskatchewan Timesin suorittamassa vertailussa kokonais­raja­kustannuksemme oli huomattavasti edullisempi kuin yhdelläkään eurooppalaisella keskus­pankilla.

Kun päätät hankkia Lukunojan tuotteen, olet tehnyt todellakin taivaallisen valinnan!

 

Lukunoja-Konserni — Sinun tulevaisuutesi on meidän velkavipumme.

 

Lukunoja-Konsernia ja sen tytäryhtiöitä ei välttämättä ole todella olemassa. Oikeus muutoksiin pidätetään. Tuotteita saatavilla rajoitetusti. Ulkoavaruuden toimituksiin erikoisrahtilisä. Lukemalla tämän tekstin vahvistat, että Sinulla on aivan helkutin tarkka näkö. Oletko harkinnut saivartelijan l. täipoliisin uraa?

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus